August. Soon it'll be one year since I arrived to France. Yesterday was maybe the last hot day of the summer by the Seine.
Vaikka vuosi on mennyt nopeasti, on se myös hyvin pitkä aika. En oikeastaan enää muista, millaista oli asua Tampereella. Tai kuka minä olin viime elokuussa, kun söin vielä aamuisin juustovoileipiä. Mitä 12 kuukautta Ranskassa on tehnyt minulle? Entä miten Suomi on muuttunut sinä aikana? Vieläkö pultsarit omistavat polkupyörän ja opiskelijat design-astiasarjoja?
Even though the year has gone past quickly, it is also a very long time. I'm having a hard time remembering what it was like to live in Tampere. Or who I was last august, when I still had toast with cheese for breakfast. How have I changed during these 12 months in France? And how has Finland changed during that time? Do winos still own bicycles and students eat off designer plates?
Vastauksia näihin kysymyksiin alan varmasti saada parin viikon kuluttua, kun laskeudun Helsinki-Vantaalle. Muutamia pinnallisia muutoksia itsessäni olen kuitenkin jo huomannut.
I'm sure I'll start finding answers to these questions in a couple of weeks as I land to the Helsinki-Vantaa airport. But I've already noticed some superficial changes in myself.
1. Kirjoitan puhelinnumerot kahden sarjoissa. 06 38 51 32 44. Kuinka paljon selkeämpää, kuin suomalainen tapa, jossa välilyöntejä on vähän siellä sun täällä!
I write phone numbers with spaces every two characters. 06 38 51 32 44. That is so much clearer than the Finnish way with spaces in random places (040 5632 442).
2. Välilyönti ennen huutomerkkiä näyttää hyvältä. En kuitenkaan vielä tunnusta itse käyttäväni sitä !
A space before an exclamation mark looks good. But I still don't admit to actually using it myself !
3. Tuntuu epäluontevalta ilman suukkoja. Kun sanon heipat jollekin suomalaiselle tutulle Pariisissa, tulee hölmö olo, kun ei ole luontevaa suukotella, mutta silti tuntuu, että jotain puuttuu.
I feel uneasy without the bise. When I say bye to a Finnish friend in Paris, I feel dumb: it's not natural to do the bise, but it still feels like something's missing.
4. Yksin juodusta oluesta tulee syyllinen olo. Parista viinilasillisesta lounastauolla taas ei.
I feel guilty if I drink a beer by myself. But not if I drink a couple of glasses of wine during lunch break.
5. Minulla on paljon vähemmän kirjoitettavaa blogiin. Ihmetyksen ja selvänäköisyyden aika Ranskassa on ohi. En osaa enää hämmästyä tai harmistua siitä, miten ranskalaiset ovat sellaisia tai tälläisiä. Vaikka minulla on varmasti vielä paljon opittavaa tästä maasta ja kulttuurista, en enää ole samalla tavalla herkkä uusille asioille, kuin ensimmäisten täällä viettämieni kuukausien aikana.
I have much less to write about in this blog. The time of wonder and clairvoyance in France is over. I am no longer astonished by what the French are like. Even though I still have much to learn about this country and its culture, I am no longer as sensitive to new things as during the first few months I spent here.
6. Tupakansavu ei enää häiritse. Tuprutelkaa pois vaan, mikään ei tunnu missään tässä vaiheessa!
Cigarette smoke doesn't disturb me anymore. Smoke away, nothing can get to me at this point!
Suomalaisuuteni on kuitenkin edelleen hyvässä hapessa. Sen todistaa se, että kekkuloin ihan pokkana uikkareissa jokirannassa keskellä kaupunkia. Tai no, valitsimme kyllä sen hiljaisemman rannan, mutta silti.
My Finnishness is still in a good shape though. I've just proved it by hanging out in a bikini by the river in the city center. Well, we did choose the quiet side of the Seine, but still.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti